Tarinoita ja tietoa asukkaille

Sisällöntuotannossa pitkäaikainen kumppanuus on niin tekstintekijälle kuin asiakkaallekin palkitsevaa. Jenni on toimittanut artikkeleita ja myös kuvannut juttunsa Hämeenlinnan kaupungin asukaslehteen jo noin kymmenen vuoden ajan. Arjessa mukana -lehti sisältää artikkeleita mm. kaupungin asukkaista, ajankohtaisista päätöksistä ja uusista palveluista.

Yhteinen toimintatapa on muotoutunut sujuvaksi ja tehokkaaksi, sillä tekijälle kertyy tietotaitoa asukaslehden monipuolisen aihepiirin ansiosta koko ajan lisää. Mikä tärkeintä, hyvä yhteistyö näkyy lukijalle lopputuloksena, joka ei päädy suoraan paperinkeräykseen.

”Hämeenlinnan kaupunki on tehnyt Jennin kanssa viestintäyhteistyötä jo vuosia. Pidän erinomaisena, että omasta kaupungista löytyy aikaa seuraava ja osaava viestintäammattilainen, josta pitkäaikaisen asiakassuhteen myötä on tullut luotettava kumppani.”

Tiina Vahtokari, viestintäpäällikkö, Hämeenlinnan kaupunki



Tutustu myös näihin luomuksiimme